Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2015.

Vuodesta 2015 ja tavoitteita 2016

Kuva
Vuotta 2015 ei ole enää montaa tuntia jäljellä. Paljon kivoja juttuja on tapahtunut 2015. Olen saanut seurata ensimmäisten kasvattien kehitystä ja ollaan oltu tiiviisti yhteydessä :) Uusia kokemuksia kertynyt paljon; ensimmäinen MH-luonnekuvaus, ensimmäinen tokokoe, ensimmäistä kertaa messarissa, Ellelle ensimmäinen serti näyttelyistä :) Elle myös nousi kesällä agilityn 3-luokkaan, paljon ollaan kehitytty, ihan hirvittää katsella vanhoja videoita! :D Carla sai pennut maaliskuussa ja sain olla mukana synnytyksessä. Ja toukokuussa Carla siirtyi omistukseeni <3 Carla on myös kehittynyt agilityssä todella paljon ja onkin aivan liekeissä aina treenaamaan päästessään.  Asetetaanpa hieman jotain tavoitteita ensi vuodelle! Elle: - Keppejä itsenäisemmiksi, varmemmiksi ja nopeammiksi - Kontatit (keinu ja puomi) nopeammiksi - Radoille nopeutta, vaatii sitä, että annan koiran suorittaa itsenäisemmin ja luotan siihen - Ehjiä, kivoja ja hyviä kisaratoja ja niitä nollia! (SM-k

Agilitykisat 13.12.2015

Kuva
Ja taas Tornioon ;) Ellen kanssa agilitykisoihin! Edelliset kisat olivat lokakuussa ja siinä välissä oli ne yhdet epikset välissä. Jotain ihmeitä oli lokakuun kisojen jälkeen tapahtunut! Meno tuntui paljon paremmalta kuin ennen. Marraskuun epiksissäkin hypittiin puomin kontaktin yli huolella mutta ollaan alastuloa vahvistettua enemmän ja näissä kisoissa meni jo paljon paremmin! Toki nopeutta tarvitaan vielä lisää mutta tästä on hyvä jatkaa :) Ellen ohjatuissa treeneissä on hyvät koutsit! On todellakin osanneet puuttua meidän (minun) ongelmaan. Pikkuhiljaa uskallan antaa Ellen tehdä itse, ei mun sitä tarvitse saatella jokaiselle esteelle ja odottaa mukaan.. Tuomarina oli kaikilla radoilla Timo Vertanen ja radat eivät mielestäni helpoimmasta päästä olleet. Ensiksi siis hyppyrata, josta nolla! Olin aika fiiliksissä tän radan jälkeen. Edellinen nolla 3-luokasta oli heti meidän eka 3-luokan startti Saariselällä. Eka agitata meni kans kivasti, toiseksi viimeiselle est

Koiramessut 5-6.12.2015

Kuva
Ensimmäistä kertaa messarissa! Kylläpäs tänä vuonna on tullut koettua näitä "ensimmäistä kertaa" - juttuja :) Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä kaksin Carlan kanssa, ilmoitinkin sen vain lauantaille, koska minulla oli tentti maanantaina.. Tarkoitus oli siis lähteä lauantaina illalla jo kotia kohti. Sanna ja Timo olivat ilmoittaneet Nemon (L. Aito Aarre) molemmille päiville, mutta eivät olisikaan päässeet reissuun, joten kysyin antavatko he Nemon minun matkaan. Antoivat ilomielin (kiitos luottamuksesta <3). Niinpä suunnitelma muuttui, mentiin Nooran ja Jolen kyydillä Helsinkiin perjantaina, perillä oltiin joskus kymmenen jälkeen mikäli ihan oikein muistan. Yövyimme Carlan ja Nemon kanssa Kaisaniemen Cumuluksessa. Kyllähän riitti maalaistytöllä ihmettelemistä.. Ei ole Helsinkin minun paikka ainakaan! Opin kuitenkin mitä tarkoittaa toimiva julkinen liikenne :'D Lauantaina oli Helsinki Winner 2015. Mentiin Pasilaan lähijunalla.  Junnu urokset oli s

Ensimmäinen tokokoe 28.11.2015

Kuva
Ensimmäinen tokokoe niin Ellelle kuin minullekin. En oikein tiennyt mitä odottaa. Kaikki ALO-luokan liikkeet Elle kyllä osaa mutta miten siinä tilanteessa käy; sekoilenko ja jännitänkö niin paljon ettei mikään suju tai viekö oudon hallin hajut Ellen huomion aivan muualle. 28.11. suunnattiin siis Tornioon. Tuomari kokeessa oli Marja-Leena Hituri. Koskaan ikinä en ole käynyt edes katsomassa tokokoetta, syynä ehkä matka. Ranualta kun lähtee mihin suuntaan vain saa ajaa vähintään 100km suuntaansa, jotta löytyy paikka, jossa tällaisia järjestetään. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä, miten kaikki menee käytännössä. Jännitin liikaa itse.. Mennäänpäs sitten itse asiaan, eli pisteisiin (avaan myös hieman niitä): Paikkamakuu 0 Elle nouai istumaan kun lähdin liikkeelle, nousi myös seisomaan. Seuraaminen 6 Elle jäi ja haisteli paljon. Kivat perusasennot kuulemma. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 Tuomari mietti 9 vai 10, kun oli vähän hidas mutta totesi, että tälle tasolle riittäv