keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Agilitytreenit ja Atte (+Archard)

Maanantaina käytiin Ellen kanssa agihallilla vähän treenailemassa. Pentukin pääsi taas mukaan! Oltiin varattu yhden toisen RKK:n jäsenen kanssa halli päällekkäin ja päädyttiin sitten treenaamaan yhdessä, tuleepa tauotettua kunnolla, kun vuorotellen tekee :)
Hallilla on nykyään viikon sama rata (saa sitä toki muutella mutta pitää laittaa esteet sitten samoille paikoille). Mun mielestä aivan huippu juttu! Ei tarvitse enää miettiä päätä puhki mitä tekis ja miten saa siirreltyä kontaktiesteitä yksin (ei mitenkään). Säästää myös aikaa paljon kun ei tarvitse alkaa ensin rakentamaan rataa/tehtäviä mitä aikoo tehdä.
Elle oli aivan innoissaan. Nyt se oli vielä onnellisempi kuin ensimmäisissä treeneissä tauon jälkeen :) Kun tultiin takaisin hallille päin lämmittelemästä alkoi se tapansa mukaan huitomaan etutassuillaan ja vetämään (ei yleensä vedä hihnassa)! Ilmeisesti oli kiire treenaamaan?
Elle on aivan elämänsä kunnossa vaikka synnytyksestä on aikaa 2kk ja 2vko. Sillä on lenkeilläkin ihan erilainen draivi päällä kuin viime syksynä. Ensi viikolla torstaina Elle pääsee hierontaan.
Kivat treenit ja nyt on sitten hieman videomateriaaliakin!


Treenien jälkeen lähdettiin sitten moikkaamaan Attea! Veljekset pääsivät siis leikkimään. Leikkiä kestikin, lopuksi molemmat alkoivat olla niin väsyneitä mutta piti silti väkisin vielä leikkiä. Archard ainakin nukkui automatkan hyvin näiden leikkien jälkeen.
Todella reippaita pentuja! <3 Archard käveli taas jälleen kerran kuin kotiinsa ja juoksu alkoi samantien. 




Archard
Archard näytti kyllä vielä entistä enemmän pallerolta tuon turkkinsa kanssa!

Archard :D
Atte ja Archard
Lellukan Aivan Villi "Atte" 

Odotan innolla viikonloppua, jotta pääsen näkemään myös Solan ja Adellen! Nämä kaksi (Atte ja Archard) ovat ainakin aivan ihastuttavia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti