keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Muutamat viikonloppureissut

Elle, Ava, Miska ja Carla
© Hanna Pääkkönen
Maraton postaus!

Pari viikkoa sitten (15-17.4.) käytiin yllä näkyvällä kokoonpanolla etelässä. Janakkalassa oli agilitykisat joihin Carla otti osaa ja Elle pääsi käymään fyssarilla.
Hanna oli mennyt koiriensa kanssa jo edeltä joten me hypättiin torstaina yöjunaan. Oikeastihan tarkoitus oli mennä vasta perjantaina aamulla junaan mutta ilmeisesti Vaasan koiranäyttelyiden takia junissa oli melko ruuhkaa koiravaunussa.. Niinpä hätäisesti sitten mentiin yöjunalla. Nukkumisesta ei tullut ihan mitään... Istumapaikka siis. Elle ja Carla kyllä nukkuivat tyytyväisinä koko matkan boksissaan.

Perjantaina Elle sitten pääsi fyssarin käsittelyyn. Ihan ensiksi voin sanoa, että silminnähden nautti käsittelystä! Hieronnastahan ei tykkää ollenkaan (useammilla hierojilla olen käyttänyt mutta ei ole kenenkään käsittelystä nauttinut). Elle oli tosiaan hierottu reilu viikko ennen fyssaria.
Periaatteessa selän alku- ja loppu päässä oli jumia. Rintarangassa ja s-nikamien(??) seudulla, lantio hieman vinossa. Vastasi hyvin käsittelyyn ja aukesi siis hyvin (y) 
Pari päivää mentiin rauhallisemmin ja vain hihnassa.

Elle 3v 9kk
© Hanna Pääkkönen
 
Carla 3v 4kk
© Hanna Pääkkönen
Eka yö oltiin Hämeenlinnan Sokos hotellissa. Mikä parasta, hotellin aamupala!
Lauantai aamuna sitten ajeltiin kisapaikalle Janakkalaan. Tuomarina radoilla oli Minna Räsänen. Kaikki radat olivat agilityratoja ja meidän harmiksi yhdelläkään radalla ei ollut keinua.. Meidän radoilta ois saanut A olla pois :D Kivoja ratoja!

A-rata
Ensimmäisellä radalla pohjan pitävyys yhdistettynä pitäviin kenkiin pääsi yllättämään ja A esteellä sitten kompuroin omiin jalkoihin :D Carla suoritti kiltisti seuraavan hypyn ja tuli ihmettelemään, että mitäs nyt tapahtui. Siitä jatkettiin hypyn kautta kepeille. Kepeiltä vitonen. Carla kyllä löysi oikean välin mutta jotenkin kai häiriintyi minun liikkeestä (oli ehkä vielä hämillään että mitä aikaisemmin tapahtui?) ja lopetti ensimmäisen välin jälkeen. Loppurata taas tasaisen varmaa :)
Tuloksena siis 5 ja sija 4/11.



B-rata
Taas oli nolla lähellä, mutta saahan se olla aina lähellä. Tällä radalla kielto vitonen tuli kyllä todella "turhasta" paikasta. Liikaa omalla liikkeellä vein putken tuohon päähän, varmistellen ettei vain mene väärään päähän. Vähempikin olisi todella riittänyt, kun ei nyt mistään varsinaisesta vaaranpaikasta ollut kyse. Puomin kontaktin olisin kyllä voinut korjata. Ei ihan ollut sitä mitä sen pitäisi olla. 
Tuloksena siis 5 ja sija 2/11


C-rata
Viimeinen rata. Ei mikään täydellinen. A:n kontakti oli hyvin täpärä. En tiennyt nostiko tuomari kättä joten jatkoin vain toivoen parasta :D A:n jälkeen melkein tuli väärä estekin. Keppikulma oli melko hankala joten tarkoituksena oli ottaa Carlalta vauhtia pois jotta saataisiin aloitus onnistumaan. Carla oli vähän toista mieltä ja jatkoi vain minun ohitse pienen lenkin. Onneksi kuitenkin bongasi kepit oikein! Maaliin tulon jälkeen en ollut yhtään varma oliko se nolla vai ei. Carla oli mini1-luokan viimeinen joten pian taululta se luki; tulos -7,07 SERT! Ja vieläpä voitto :) 
Näinpä siis nousu kakkosiin. Jeij! 16 starttia ehdittiin ykkösissä startata.


Hanna napsi Carlasta liikaa hienoja serti-kuvia! 

© Hanna Pääkkönen
© Hanna Pääkkönen
© Hanna Pääkkönen
© Hanna Pääkkönen
Ajeltiin vielä Vantaalle toiseksi yöksi. Sunnuntaina sitten lähdettiin suuntaamaan kohti pohjoista.
Matkalla vielä pysähdyttiin kuvaamaan. Huippua kun on toinenkin ihminen, joka jaksaa kuvata/asetella koiria kuviin :D

© Hanna Pääkkönen
© Hanna Pääkkönen 
"Odota, odota, odota..."
© Hanna Pääkkönen
 
"NYT!"
© Hanna Pääkkönen
© Hanna Pääkkönen
Seuraavana viikonloppuna (23-24.4.) oli taas menoa. Adelle tuli kylään perjantaina ja lähdettiin lauantaina Rovaniemelle mätsäriin. Elle ja Carla odotteli autossa, kun Adelle pääsi vähän treenailemaan. Adelle on kasvattanut turkkia selkeästi. Lyhyttähän se on (ainakin vielä) mutta turkki todella kauniissa kunnossa! Aivan musta ja kiiltävä <3
Adelle oli viimeisten joukossa pienten aikuisten (apua, ei se vielä ole aikuinen!) kehässä, viimeisessä satsissa. Koiria oli siis kolme. Adelle sai punaisen nauhan. Hienosti seisoi sekä maassa että pöydällä ja nätisti juoksi rinkiäkin.
Punaisten kehässä oli sitten lähemmäs 20 koiraa. Hienosti sekin meni mutta ei sijoitusta.

© Heidi Mustajärvi 
© Heidi Mustajärvi
Jäätiin kolmen koplan kanssa Rovaniemelle siskoni luokse yöksi ja sunnuntaina jatkettiin matkaa Pelloon. Siellä oli sekä Elle että Carlan kanssa Ville Liukan ratatreenit. 
Ensin kaikki paikalla olleet koirakot (10kpl) tekivät radan kokonaisuudessaan. Sitten katsottiin kohtia yhdessä ja tutustuttiin rataan uudelleen. Useampaan kohtaan otin rohkeasti eri juttuja mitä olin aikaisemmin tehnyt, ei mitään "uutta" mutta asioita mitä en ollut ensimmäisellä yrittämällä käyttänyt. 
Sitten uusi kierros. Rata mentiin kokonaisuudessaan ja vielä paikkailtiin jos oli paikkailtavaa / rata uudestaan. 
Eka radalla virheet Ellellä ja Carlalla aikalailla samoissa paikoissa, ohjaajan virheitä siis aivan selvästi. Alussa valssilla valahti mutka liian pitkäksi ja kolmas este ohi. Periaatteessa välistäveto yhdessä kohtaa mutta en tehnyt sitä niinkuin yleensä, ei onnistunut. 
Alun sai korjattua niistolla ja kun tein sen välistävedon puolivalssilla niin (y) Kepeille kokeilin hieman erilaista vientiä kulmasta johtuen ja sekin toimi. Loppuun valitsin itse pakkovalssin, mutta sillä Carla bongasi kerran väärän hypynkin vierestä. Takaakierto-valssi toimi molemmilla tähän hyvin (y) Pakkovalssi toimi myös mutta siinä oli tosiaan suurempi riski siihen väärälle hypylle. Hieman turhaa selvittää mitä tehty mihinkin kun lukijoilla ei ole harmainta aavistusta millainen rata oli.. :D Päällejuoksut etenkin Carlan kanssa treenilistalla, tiukat käännökset hypyiltä molempien kanssa. 
Videoitakin on mutta en ole jaksanut niitä koneelta mihinkään ladata. 
Urheilua? todellakin! Huiput koirat <3


Perjantaina taas reissuun. Ajetaan Kuopioon Hannan kans. Siellä on lauantaina agilitykisat molemmilla likoilla, Carla ekaa kertaa 2-luokassa. Ellen kanssa tauon jälkeen ekat kisat ja ainakin tämän viikon treeneissä se oli aivan mieletön! Siitä on kyllä löytynyt joku vitosvaihde :) Jospa vain itse muistais ettei sillä varmistelulla pääse mihinkään.. Yliaikanollilla ei tehdä ihan mitään.
Lauantaina sitten kisojen jälkeen Tampereelle ja sunnuntaina Tampere KV. Elle avoimessa luokassa ja Adelle viimeistä kertaa junnuissa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti