Menneitä ja tulevia tavoitteita

Carla, Elle ja Adelle
© Meri Kuha
Vielä, kun on hieman kuluvaa vuotta jäljellä on hyvä aika tsekata, mitä tavoitteita tälle vuodelle oli asetettu ja kuinka ne toteutuivat:

Elle:

- Keppejä itsenäisemmiksi, varmemmiksi ja nopeammiksi 
* Kyllä, ovat tuota kaikkea, mutta vielä riittää työsarkaa :) 

- Kontatit (keinu ja puomi) nopeammiksi
* On tässäkin jotain edistystä tapahtunut mutta välillä tulee takapakkia.

- Radoille nopeutta, vaatii sitä, että annan koiran suorittaa itsenäisemmin ja luotan siihen
* Kyllä! Yliaikanollat ovat muuttuneet ihan oikeiksi nolliksi! Muutenkin meno Ellen kanssa tuntuu pääosin melkoisen sujuvalta.

- Ehjiä, kivoja ja hyviä kisaratoja ja niitä nollia! (SM-kisat eivät varsinaisesti tavoitteena ole, mutta kyllä me sinne lähdetään, jos satutaan nollat saamaan kasaan, en tästä kuitenkaan ota paineita itselleni)
* SM-nollat saatiin kasaan ja SM-kisoissa Ellen kanssa käytiin fiilistelemässä sekä yksilöissä että joukkueessa :) Onpa myös ensi vuoden karkeloihin jo nollat reilusti kasassa. Tulipa Ellelle myöskin yksi A-SERT!

- Tokoa ja tokokokeita, koitetaan parantaa ensimmäisen kokeen tulosta
* Toko jäi kyllä ihan tyystin.. Ei varmaan yhtiäkään kunnon treenejä eikä myöskään kokeita.

- Rally-toko kisat (ainakin yhdet!)
* Kolmet! Elle sai koulutustunnuksen RTK1.

- Näyttelyissä kiertelyä kivalla fiiliksellä
* Kolmissa näyttelyissä Elle pyörähti. Kesä mentiin hieman kevyemmässä asussa joten ei sitten viitsitty sen enempää kierrellä. Kiva fiilis oli ja pelkkää ERI:ä, yhdesti PN3 :)

- Selän kuvaaminen ja polvien tutkiminen, CEA ja MDR1 -geenitestit
* Selkä kuvattu täysin terveeksi ja polvet 0/0 edelleen. Geenitestit jäivät ja jäävät, koska Elleä ei tulla enää käyttämään jalostukseen. 

- Loppuvuodelle pennut mikäli kaikki kunnossa
* Koira itse onneksi elämänsä kunnossa <3 mutta jätetään pennut muille. Toivottavasti Adellen kautta linja saisi toivottua jatkoa.

Carla:

- Agilitykisoihin ja ainakin 2-luokkaan nouseminen
* Kesällä nousu 3-luokkaan, eli tavoite ylitetty :)

- A:n juoksukontakti kuntoon
* Onhan se paljon parempi jo mutta tekemistä vielä riittää.

- Keppien ja vähän kaiken hiomista :D Oma ohjaus täytyy olla niin erilaista kuin Ellen kanssa, Elle antaa enemmän virheitä anteeksi kuin Carla, Carla tekee nopeasti omia ratkaisuja jos en ole itse ihan mukana
* Edelleen harjoitellaan vähän kaikkea, eteenpäin menty kuitenkin! :D

- Rally-toko kisat (ainakin yhdet!)
* Myöskin Carlalle kolmet kisat, joista kaikista hyväksytty tulos ja näin ollen koulutustunnus RTK1.

- Näyttelyissä kiertelyä kivalla fiiliksellä
* Kaksi kertaa kehässä pyörähdettiin, molemmilla kerroilla EH. Kivaa tuon koiran kans silti on joka kerta :)

- Selän kuvaaminen ja polvien tutkiminen
* Selkä kuvattu tammikuussa, LTV0, VA1 ja SP0, polvet 0/0 edelleen ja myös tietenkin silmätkin tutkittu, edelleen täysin terveet.

- Loppuvuodelle pennut mikäli kaikki kunnossa
* Juoksut olivat pentujen jälkeen hitusen sekaisin, joten juoksuja odotellaan alkavaksi tammikuussa!

Tavoitteiden osalta vuosi meni siis aika hyvin! Onhan tämä vuosi muutenkin kivasti mennyt. Tietenkin suurin harmitus, että A-pennuista Nemolla (L. Aito Aarre) kuvattiin alkuvuodesta lonkat D/D.. Nämä kun jo nyt oireilevat ja koira vasta reilu 2v :( Loput kolme onneksi kuitenkin terveitä. 
Koirajutut tuntuvat lisääntyvän vuosi vuodelta. Toinen harrastus väistyi tänä vuonna, kun marraskuussa myin molemmat hevoset pois. Aika ei vain kaikkeen riittänyt.

Elle ja Carla
© Meri Kuha
Muutama video vuoden viimeisistä treeneistä. Meillä oli Hannan kanssa vähän useampi kamera mukana, joten videoista tuli aika hauskoja :)



Sitten hieman tavoitteita ensi vuodelle!

Elle:
- Jatketaan tavoitteellista (ja kivaa!) treenaamista agilityssä ja pyritään tietenkin parantamaan niitä heikkouksia edelleen (keinu, puomi, kepit, itsenäinen suorittaminen, vauhti, oma liikkuminen). 
- Agilitykisoja, kisarutiinia, SM-kisat :)
- Ainakin yksi A-SERT ja myös H-SERT
- Muutamia näyttelyitä ja toivottavasti toinen SERT sieltäkin
- Sterkkaus loppuvuodesta?
- Kivoja rallytoko/toko/dobo treenejä edes itsenäisesti.

Carla:
- Pennut ja niistä palautuminen
- Palaaminen agilityn pariin ja kisoihin. Carlalla myös tavoitteellista treenaamista, mutta tietenkin mahdollisista pennuista palautuminen on ensin se tärkein.
- Yksi A-SERT
- Kivoja rallytoko/toko/dobo treenejä edes itsenäisesti.
- Rallytokon avoimen luokan korkkaus (hui, täähän vaatii jo treeniä :D)

Adelle:
- Geenitestit (CEA ja MDR1) ennen pentuja
- Pennut ja niistä palautuminen
- Agilityssä esteosaaminen sille tasolle, että pystyy suorittamaan ratoja, joissa kaikki esteet (tämä Meijun kanssa sovittu)

Ja kaikille yhteisesti tietenkin paljon mukavia pitkiä lenkkejä ja muutenkin hyvän kunnon 
ylläpitämistä eri tavoin :) 


VAUHDIKASTA UUTTA VUOTTA 2017!

Miska, Carla, Adelle, Ava

Kommentit

  1. Ihana lukea tällainen yhteenveto vuodesta! Kuulosti mukavalta ja onnistuneelta vuodelta! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Adelle x Java

Yksi pentu etsii kotia!

Carla x Wilson

Lellukan D-pennut

Aten luonnetesti