FI AVA Amor'jade Definitely Wild Soul

Parempi kai päivitellä mielummin myöhään kun ei milloinkaan!


6.7.2017 ajeltiin Kajaaniin iltakisoihin. Sain onneksi siskon kaveriksi mukaan niin ei tarvinut yksin ajella, Ranualta Kajaaniin matkaa on kuitenkin jotain 250km :D 
Ensimmäinen rata meni aivan pipariksi. En oikeasti tiedä milloin ois tuntunu Ellen kanssa tekeminen niin järkyttävältä. Hylky tuli jostain kolmannelta esteeltä (väärästä suunnasta) ja sen jälkeen Elle ei lähtenyt takaakierroille yhtään normaaliin tapaan, A-putki erottelu ei toiminut, keinu ei toiminut, mikään ei toiminut :D Elle haukkui ja mä olin ihan et mitä täällä tapahtuu. Maalissa kuitenkin lähinnä nauratti, että kuinkahan monta hylkyä otettiin.
Olin vaipua masennukseen ettei seuraavastakaan mitään tule. Onneksi oli pari ystävää whatsapin päässä tsemppaamassa <3 Jossain vaiheessa sitten päätin, että seuraavalta radalta tehdään nolla: olkoon se sitten vaikka ruma nolla mutta nolla tehdään. Vähän varman päälle tietyt jutut, kun eka radalla tuli tosiaan kaikkea ennennäkemätöntä. 

Taisteltiin nolla, se todella oli sellainen taistelunolla! Ei mikään kaunein eikä meidän nykyisen menon veroinen millään mutta nolla kuitenkin :D Etenemäkin oli vain 3,68m/s vaikka muuten menty aika hyvin sitä noin neljää. Maalissa oli silti mieletön fiilis, kun tosiaan kyettiin siihen vaikka edellisellä radalla ei ollut sitten mitään positiivista.

Lähdin rauhassa jäähdyttelemään koiraa ja kun tuloksia sitten menin katsomaan niin ensimmäisen koiran perässä oli pienellä rustattu SERT-A, FI AVA ja siitä sitten silmät siirtyivät ensimmäisen koiran nimeen: Elle. Whaaat!? Pari kertaa piti tavata vielä ja todeta et ei hemmetti me tehtiin se! Koirakoita oli tosiaan radalla vain 13 ja Ellen kans taituroitiin se ainoa nolla koko radalle.
Huikea fiilis!

Tähän tunteeseen <3
Video radasta:


Tätä on odotettu, pääsin leipomaan kakkua! :D Ja kun oli ylitsepääsemättömän vaikeaa tehdä valinta niin pitihän se tehdä kaksi. Näitä nautittiin hyvässä seurassa <3
Vieläkin leijailen jossain pilvien päällä, eihän se väärin ole?! Elle on ensimmäinen oma koira, luonnollisesti ensimmäinen agilitykoira ja nyt sitten ensimmäinen titteli! Ja Elle vaan paranee <3 Miten, en tiedä. Se on Elle <3 Liikaa on tehty virheitä ja opittu kaikenlaista ihan kantapään kautta. Monet kerrat harmitellut, kun olisi osannut tehdä asioita toisin. Mutta just ne jutut, mitä ollaan tehty on tuoneet meidät tähän ja hetkeäkään en vaihtais. Yhdessä opittu ja matka jatkuu. 

Ellehän täytti tosiaan viisi vuotta 12.7. Tylsää ois ilman, on se sellanen puhetta vaille.



Pieni rakkain <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Adelle x Java

Yksi pentu etsii kotia!

Carla x Wilson

Lellukan D-pennut

Aten luonnetesti