PAIM-T: hyväksytty x 3

Syyskuun 23. suunnattiin Meijun kanssa Kuopion Verhmersalmelle mukanamme Sansa (L. Bandida) ja Snäppi (L. Caramellii Ehdottomasti). Sinne suuntasi myös Jaana Viikingin (L. Bujaka) kanssa. Edessä kaikilla kolmella paimennustaipumustestaus!

Kun kaikki koirat oli ilmoitettu, oli ensin vuorossa järjestyksen arvonta. Kaikki saivat nostaa numerolappunsa ja vaihdella mikäli halusi. Koiria taisi olla 17 ja ne jaettiin siis kolmeen ryhmään numerojärjestyksessä. Sansa ja Viikinki pääsivät toiseen ryhmään ja Snäppi olisi ollut heti ensimmäisenä mutta vaihdoin erään naisen kanssa, joka oli yövuorosta tullut ja sattui saamaan numeron viimeiseen ryhmään. Onneksi oli hyvä sää ja testausta oli todella kiva seurata :) Tunnelma oli todella rento ja mukava koko päivän ajan! Sinikka Kumpusalmi oli tuomarina aivan huikea.

Ennen lampaiden luokse pyöröaitaan menoa, oli ryhmä kerrallaan osia, jossa tuomari katsoi koirian luoksepäästävyyttä ja koiran käyttäytymistä aivan löysällä hihnalla pujotellen toisten koirien ohitse sekä lopuksi vapaana pieni lenkki poispäin muista ja takaisin, ihan vain niin ettei ohjaaja pidä koiraa mitenkään kontaktissa. Videoilla on myös nämä pätkät kuvattuna, mikäli kiinnostaa miten testi eteni :)

Tuomarina Sinikka Kumpusalmi
Kunkin arvostelukaavake sekä videot:


L. Bujaka "Viikinki"

Luontaiset ominaisuudet 

Sosiaalisuus ihmisiä kohtaan: erittäin hyvä (luoksepäästävä, avoin)
Sosiaalisuus muita koiria kohtaan: erittäin hyvä (sosiaalinen)
Fyysinen olemus: erittäin hyvä (valpas)
Tottelevaisuus: erittäin hyvä (valpas, tottelevainen)
Asenne: erittäin hyvä (intensiivinen, varma)

Paimennustaipumukset

Kiinnostus laumaan: erittäin hyvä (hakeutuu lauman luo)
Laumaa lähestyminen: erittäin hyvä (voimakas, kiinnostunut)
Lauman kohtaaminen: erittäin hyvä (topakka/varma/kiinnostunut)

Tyyli

Käyttää silmää lauman hallitsemiseen: vähän
Osoittaa pyrkimystä tasapainottaa laumaa ohjaajalleen: paljon
Sopeuttaa voimankäyttöä laumaa kohtaan: paljon
Työskentelee haukkuen: vähän
Pyrkii kasaamaan laumaa kokonaisuutena: paljon
Työskentelee keskilinjalla: paljon/vähän välissä
Työskentelee liikkeen kautta: paljon

Yleistä/kommentteja:
Voimakas, huumorintajuinen, NOPEA

PAIM-T hyväksytty




L. Bandida "Sansa"

Luontaiset ominaisuudet 

Sosiaalisuus ihmisiä kohtaan: hyvä (hyväntahtoinen mutta pidättyväinen)
Sosiaalisuus muita koiria kohtaan: hyvä (hyväntahtoinen mutta pidättyväinen)
Fyysinen olemus: erittäin hyvä (vallaton, valpas)
Tottelevaisuus: erittäin hyvä (valpas, tottelevainen)
Asenne: - (tästä jääny rasti pois)

Paimennustaipumukset

Kiinnostus laumaan: erittäin hyvä (hakeutuu lauman luo)
Laumaa lähestyminen: erittäin hyvä (voimakas, kiinnostunut)
Lauman kohtaaminen: erittäin hyvä (intensiivinen/varma/kiinnostunut)

Tyyli

Käyttää silmää lauman hallitsemiseen: vähän
Osoittaa pyrkimystä tasapainottaa laumaa ohjaajalleen: paljon
Sopeuttaa voimankäyttöä laumaa kohtaan: paljon
Työskentelee haukkuen: vähän
Pyrkii kasaamaan laumaa kokonaisuutena: paljon
Työskentelee keskilinjalla: paljon/vähän välissä
Työskentelee liikkeen kautta: paljon

Yleistä/kommentteja:
Miss Sunshine, valoisa, iloinen, mutta hyvin kartalla tehtävästään

PAIM-T hyväksytty




L. Caramellii Ehdottomasti

Luontaiset ominaisuudet 

Sosiaalisuus ihmisiä kohtaan: hyvä (hyväntahtoinen mutta pidättyväinen)
Sosiaalisuus muita koiria kohtaan: erittäin hyvä (sosiaalinen)
Fyysinen olemus: erittäin hyvä (valpas)
Tottelevaisuus: erittäin hyvä (valpas, tottelevainen)
Asenne: - (tästä jäänyt rasti pois)

Paimennustaipumukset

Kiinnostus laumaan: erittäin hyvä (hakeutuu lauman luo)
Laumaa lähestyminen: erittäin hyvä (voimakas, kiinnostunut)
Lauman kohtaaminen: erittäin hyvä (topakka/varma/kiinnostunut)

Tyyli

Käyttää silmää lauman hallitsemiseen: vähän
Osoittaa pyrkimystä tasapainottaa laumaa ohjaajalleen: paljon
Sopeuttaa voimankäyttöä laumaa kohtaan: paljon
Työskentelee haukkuen: ei lainkaan
Pyrkii kasaamaan laumaa kokonaisuutena: paljon
Työskentelee keskilinjalla: paljon
Työskentelee liikkeen kautta: paljon/vähän välissä

Yleistä/kommentteja:
Taskuase. Pienessä paketissa suuri paimennussydän.

PAIM-T hyväksytty


Erittäin mielenkiintoinen kokemus! Suosittelen muitakin paimenien omistajia käyttämään koiria tällaisessa testauksessa. Hyvältä tuomarilta saa muutakin näkemystä siitä koiran luonteesta, ei vain tietoa siitä, onko taipumusta paimennukseen vai ei. Viikinki, Sansa ja Snäppi olivat kaikki ennen testiä käyneet muutaman kerran lampailla mutta testissä oli myös koiria, jotka eivät koskaan olleet edes nähneet lampaita. Eli ei vaadi suuria etukäteisvalmisteluja :) 

ps. yhden rastikohdan kääntäisin Snäpiltä ja Sansalta toistepäin, sosiaalisuus muita koiria kohtaan. Sansa on näistä kyllä se avoimempi aivan heittämällä! Lähtee leikkimään melkein kenen kanssa vain, Snäppi on paljon tarkempi :D Tässä testitilanteessa ilmeisesti se sitten vain näkyi vähän toisin päin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yksi pentu etsii kotia!

Adelle x Java

Carla x Wilson

Lellukan D-pennut

Aten luonnetesti