Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2016.

Muutamat agilitykisat heinäkuussa

Kuva
Heinäkuussa käytiin rallytokokisojen lisäksi myös muutamissa agilitykisoissa. 4-5.7. kisattiin iltakisoissa Kajaanissa ja 23-24.7. kisattiin Raahessa.  Aloitetaanpas Kajaanin kisoista. Maanantaina 4.7. kaksi agirataa kolmosille ja tiistaina 5.7. kaksi agirataa ykkösille ja kakkosille. Eli maanantaina Ellen kanssa ja tiistaina Carlan kanssa.  Tuomarina kolmosten radoilla oli Eeva-Liisa Pohjanen. Medi3 luokkaan oli ilmoitettu molemmille radoilla vain 10 koiraa.  Etenkin ensimmäinen rata tuntui aivan mielettömän hyvältä! Ensimmäiseltä radalta harmittava vitonen toiseksi viimeiseltä(!) hypyltä. Kun vain olisin malttanut loppuun asti ohjata kunnolla. Toki tein huonon valinnankin "loppusuoran" kannalta, olisi pitänut ohjata toiselta puolelta. Persjättö ennen rengasta ei toiminut ja sitä mietinkin, että kääntääköhän se tarpeeksi, ei kääntänyt. Toiselta radalta hyl, kun yksi hyppy jäi välistä. Mutta näissä kisoissa saatiin asenne kohdalleen! Ennen Raahen kisoja sitten alko

Rallytokokisat 2.7. ja 16.7.

Kuva
Yritetäänpä saada blogipäivitykset ajan tasalle :D Heinäkuussa Elle kävi yksissä rallytokokisoissa ja Carla kaksissa, joten tasatilanteessa mennään; molemmilla koirilla on nyt kaksi ALOHYV -tulosta. Molemmat tarvitsevat siis vielä yhden, jotta saadaan koulutustunnukset RTK1 :) Kuusamossa käytiin kisoissa heinäkuun alussa molempien koirien kanssa. Tuomari oli Tytti Lintenhofer. Ellestä alkoi tuolloin huomaamaan, että juoksut ei enää hirveän kaukana ole, vähän sellaista haahuilua. Ja juuri ennen meidän vuoroa sai se jonkin todella kivan hajun nenäänsä ja alku sitten hieman tämän takia meni mönkään. Lähtö -kyltiltä siis pistevähennyksiä 10. Enkä tietenkään tajunnut uusiakaan. Liikkeestä maahan uusittiin, kun Elle jäi ensimmäisellä kerralla istumaan, kun en sanonut "maahan" -käskyä riittävän painokkaasti. Hitaasti -kyltiltä yksi pistevähennys eptarkasti suoritetusta liikkeestä, eli en ilmeisesti tarpeeksi hidastanut. Pisteitä yhteensä 86, mikä on kaksi enemmän ku