perjantai 13. toukokuuta 2016

SM-nollat kasassa ja ensimmäinen SERT-A!!

Viime viikonloppuna kisattiin Torniossa, nollaralleissa. Puuttuvaa tuplanollaahan me oltiin metsästämässä. Saatiin Jantsukin pitkästä aikaa mukaan joten ei tarvinut itse ajaa, luksusta!

Tuomarina viikonlopun kaikilla radoilla oli Kari Jalonen.
Ensimmäisenä oli kv agilityrata. Keppivirhehän sieltä keppien aloituksesta taas tuli. Olisi pitänyt "saatella" Elle aloitukseen paremmin ja hieman auttaa. Turha jossitella. Rata tuntui muuten aivan mielettömän hyvältä! Hyvät kontaktit ja luotin siihen, että Elle osaa :) Erityisen tyytyväinen olen loppusuoran irtoamiseen
Tuloksena siis 5.


Toinen rata tuntui hyvältä myös. Lopussa meinasin kai unohtaa mihin ollaan menossa ja tuli ihan pikkuinen kaarros Ellelle :D Hyvä, että se on niin kuuliainen, olisi muuten taatusti hypännyt suoraan edessä olevan hypyn. 
0-tulos!
Tässä vaiheessa pitää vaan pitää oma pää kasassa, jotta sen seuraavankin radan sais vielä onnistumaan..


Ehdin katsella suorituksia ja alkoi kyllä epäilyttämään, kun nollia ei juurikaan tullut. Ennen meidän suoritusta oli tullut vain yksi nolla. Mietin hulluna, valitseeko Elle putken A:n sijasta ja puomin jälkeiselle hypylle oli liikaa vaihtoehtoja. 
Onneksi A:lle vienti oli kuitenkin yllättävän helppo. Kivaa menoa taas Elleltä <3 Puomille kun mentiin niin en vieläkään tiennyt mitä ihmettä teen sinne seuraavalle hypylle :D Päädyin sitten kuitenkin viskileikkaukseen. Ei mikään vahvoin ohjauskuvio meille mutta se onnistui ja ne oli nolla!!
Vitsi sitä tunnetta, kun maaliin päästiin. Toki en voinut ihan varma olla ennen kuin tulokset tuli, koska yliaikaa olisi voinut olla.
Nollahan se melko täpärästi oli (alitettiin ihanneaika -1,24s) mutta nolla ku nolla! :) Saatiin siis se tuplanolla, joka vielä puuttui.
Ja mitä vielä; saatiin tältä radalta myös ensimmäinen SERT-A! Ainoastaan kaksi nollaa koko radalta. Sijoitus oli 2/22 ja serti siirtyi meille, koska voittaja oli jo valio.


Sunnuntaina käytiin iltalenkillä ottamassa Ellestä sitten muutama "serti-kuva" Jantsun kanssa.



*pus*
<3
Sunnuntaina ajelin sitten Ellen kanssa kaksin Tornioon. 
Ensimmäiseksi oli hyppyrata. Sössin itse heti neljännelle esteelle, kun valssi ohjasi koiran takaakierrolle vaikka se olisi pitänyt hypätä suoraan. Elle kuitenkin kiersi koko esteen, joten tästä vain kielto. Viimeinen rima tuli myös alas joten tuloksena 10.
Tällä radalla olin erityisen tyytyväinen keppeihin, varsinkin siihen, että persjättö onnistui. Alkaa radoilla pääosin olemaan jo kiva tekemisen meininki :)


Toinen rata jäi harmittamaan todella paljon. Huomasin A:n hankalan kulman vasta radalla, liian myöhään.. En myöskään nähnyt kunnolla miten Elle sieltä tuli alas, mutta videon katsottua totesin et ei helvetti, olis pitänyt jättää vaan rata kesken.. No tehtyä ei saa tekemättömäksi. Mutta enpä muista millon olisi radan jälkeen harmittanut niin paljon kuin tämän radan jälkeen. Elle ei tosiaan ollut ainoa, joka A:lta tuli ikävästi alas.. 
Lopun persjätötkin ovat kamalan myöhässä.. Oli siellä onneksi ihan kivojakin pätkiä.


Viikonlopun viimeinen rata. Ei tältäkään radalta paljon tainnut nollia tulla. Mutta ei tullut meillekään :D Hylky, taas ohjasin valssilla Ellen takaakierrolle lopussa. Mutta tämä olikin täysin oma moka. Olin suunnitellut persjätön mutta jostain syystä rataantutustumisen jälkeen vaihdoin sen valssiksi; tätä ei vain ikinä opi, muutoksia ei kannate tehdä.. :D
Keppien aloituksesta olisin kyllä tuomarina antanut vitosen, mutta eipä tuomari antanut. Eipä sillä mitään väliä, kun se hylky kuitenkin myöhemmin tuli.
A:lta ei onneksi jäänyt mitään "traumoja" vaan Elle meni sen aivan samanlailla kuin aina.


Kiva kun molempina päivinä luokkajärjestys oli mini-maxi, mini-maxi, mini-maxi, medi-medi-medi. Ei tarvinut koko päivää olla kisapaikalla ja kun medit menivät viimeisenä niin eipä tarvinut kukonlaulun aikaan herätä. Vaikka kyllä on enemmän kisafiilis silloin kun aamulla herää aikaisin ja lähtee heti silloin ajamaan kisapaikalle.

Hui, me lähdetään oikeasti SM-kisoihin kesäkuussa! Ihan vaan kylläkin fiilistelemään ja kokemaan se kisatilanne, mitään sen suurempia odotuksia ei todellakaan ole :) Varasin Kouvolan Sokos hotellista majoituksen. Kisat ovat siis Nastolassa. Lahti olisi ollut lähempänä, mutta siellä alkoi olla jo melkoisen täyttä. Vielä jos saisi jonkun kaveriksi reissuun niin olisi kiva! Näillä näkymin kuitenkin kaksin Ellen kanssa lähdetään.

2 kommenttia:

  1. SM:issä nähdään! Ootte te vaan kehittyneet paljon taitavat, onnea vielä kerran! Ihana toi sun ja Ellen yhteiskuva <3

    VastaaPoista