Ensimmäinen tokokoe 28.11.2015

Ensimmäinen tokokoe niin Ellelle kuin minullekin. En oikein tiennyt mitä odottaa. Kaikki ALO-luokan liikkeet Elle kyllä osaa mutta miten siinä tilanteessa käy; sekoilenko ja jännitänkö niin paljon ettei mikään suju tai viekö oudon hallin hajut Ellen huomion aivan muualle.

28.11. suunnattiin siis Tornioon. Tuomari kokeessa oli Marja-Leena Hituri.

Koskaan ikinä en ole käynyt edes katsomassa tokokoetta, syynä ehkä matka. Ranualta kun lähtee mihin suuntaan vain saa ajaa vähintään 100km suuntaansa, jotta löytyy paikka, jossa tällaisia järjestetään. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä, miten kaikki menee käytännössä. Jännitin liikaa itse..

Mennäänpäs sitten itse asiaan, eli pisteisiin (avaan myös hieman niitä):

Paikkamakuu 0
Elle nouai istumaan kun lähdin liikkeelle, nousi myös seisomaan.

Seuraaminen 6
Elle jäi ja haisteli paljon. Kivat perusasennot kuulemma.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Tuomari mietti 9 vai 10, kun oli vähän hidas mutta totesi, että tälle tasolle riittävän nopea.

Luoksetulo 9
Tötsän haistelun jälkeen vasta viereen.

Noutoesineen pitäminen 0
Otti suuhun haluttomasti ja pudotti.

Kauko-ohjaus 7
 Alussa maahanmenoon kaksoiskäsky.

Estehyppy 10
Agikoira ;)

Kokonaisvaikutus 6
Liikkeiden välissä todella paljon haukkumista, tämä oli suurin kokonaisvaikutusta alentava tekijä.

Pistemäärä yhteensä 111, ALO3!
Eli tulos saatiin, mikä lämmitti mieltä suuresti :)

Eikä me suinkaan tähän lopeteta, nyt tiedän mikä vaatii lisää treeniä ja mahdollisesti heti alkuvuodesta mennäänkin kokeilemaan uudestaan. Kynnys lähteä kokeeseen madaltui todella paljon, täähän on ihan kivaa, ei yhtään niin totista kuin olin ajatellut etukäteen. Toivotaan etten itse enää jännitä ensi kerralla niin paljon.

Ja video alla:
Hymiö s

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Adelle x Java

Yksi pentu etsii kotia!

Carla x Wilson

Lellukan D-pennut

Aten luonnetesti