Carlan ensimmäinen SERT-H!

Viikko sitten kisattiin "omissa kisoissa" Rovaniemellä. Elle lauantaina ja Carla sunnuntaina. Ellen kanssa pari hylkyä ja yksi aivan kaamea nolla.. Ei siis tuntunut koira yhtään itseltään. Veikkasin väsyä tai juoksuja alkaviksi mutta juoksut ei ainakaan vielä ole alkaneet ja treeneissä perjantaina kulki vallan kivasti kun oli "lomalla" viikon Jantsun luona Oulussa. Joten todennäköisesti pentuarki taas väsyttää meidän mummoa :D Videot löytyy Ellen omalta sivulta.

Tämä kuva kertoo ehkä kaiken oleellisen meidän radoista noissa kisoissa :'D
©Reima Mukkala
Carla starttasi sitten sunnuntaina hypärin ja pari agirataa. Ensin hypäri, josta napattiin nollavoitto melkoisen sujuvalla menolla! Näin ollen myös sitten Carla avasi sertitilinsä: ensimmäinen hyppyserti! <3



Ensimmäiseltä agiradalta otettiin kepeiltä vitonen. Vähän harmi, kun tiedän keppien vielä olevan Carlalle tauon jälkeen vähän haastavat aloittaa tiukoista kulmista, olisi pitänyt auttaa sitä enemmän. 
Näiden kahden radan yhteistuloksella voitettiin kuitenkin minien kerhonmestaruus kultaa! :) 

Viimeiseltä agiradalta hylky ja treenattiin sitten puomiakin. Aivan superihanaa tehdä taas Carlankin kanssa! <3 Vaikka vielä on ohjaaminen ihan hakusessa, pikkuhiljaa :) 

<3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Adelle x Java

Yksi pentu etsii kotia!

Carla x Wilson

Lellukan D-pennut

Aten luonnetesti