Agilitykisoja

Ettei nyt mene ihan pelkkään pentuhuuruiluun niin pävitelläänpäs hieman, miten Ellen kanssa kisarintamalla mennyt!

Edelleen kaikki tulokset ja videot löytyvät Ellen omalta sivulta :)

Ellen kanssa ollaan toukokuu kisattu ihan hyvällä sykkeellä. Kuun alusta Torniossa ei ihan nappiin mennyt. Minä tyhmä en käynyt kertaakaan treenaamassa sen jälkeen, kun Hanna oli ohjannut Elleä joten ei tehty niin hyvin yhteen Ellen kanssa kuin normaalisti. Torniossa kuitenkin päätin, että nyt saa loppua lähdöstä karkaaminen. Viimeisellä radalla vaihdoin taktiikkaa ja kannoin koiran lähtöön ja jätin maahan. Tällä taktiikalla on nyt sitten menty Rovaniemen ja Keminmaan kisat. Pientä tahtojen taistelua on kyllä käyty mutta minä olen voittanut :D 

Rovaniemellä Petteri Kerminen oli tehnyt melko suoraviivaisia ratoja ja Ellenkin kans mentiin ne kyllä (ainakin meille) ihan kunnon etenemillä. Hypäri ja kaksi agirataa kaikki yli 4m/s etenemällä. Pikkuhiljaa vauhti kasvaa! Yhdeltä agiradalta otettiin sitten hylky, kun otettiin puomi uudestaan. Kolme muuta nollia ja päästiinpä pari kertaa palkinnoillekin sijalla 3. :) 

Kuvat Rovaniemen kisoista 21-22.5.2017. Kiitokset kuvista Reima Mukkala!



Seija vei kaksoisvoiton schapejen kans :) 
Keskiviikkona oltiin iltakisoissa Keminmaassa. Vesa Sivosen kaksi agirataa. Tehtiin tietty se, mitä radalle aina mennään tekemään eli parhaamme. Niinku Jani lohkas ilmoittautumisessa, että ei väliä miten menee _kuha_ on hauskaa. Just niin! :D 
Lähes kaikki meni nappiin (siis kepit, Elle ei ees vilkassu mua vaan meni sinne suoraan!!) ja jäähdytellessä muutama seurakaveri kävi sanomassa, että ei kyllä oo nollia tullu, sertissä ootte kiinni. Tästäpä sitte jännällä ootin tuloksia ja kun se lappu sieltä seinältä löytyi niin.....

Jeij! Tällä kertaa se meidän parhaamme riitti ja eka nollavoitto koskaan kolmosissa! :) Ja toinen SERT-A! Edellinen saatiin vuosi sitten toukokuussa Tornion kisoissa Kari Jalosen radalta. 

Toinen rata sitten Keminmaassa hyllytettin, kun vähän unohdin kontaktin koiraan ja Elle sitten lipsahti väärään päähän putkea. Sen jälkeen uskalsin vedättää oikeesti kunnolla puomin niinku treeneissä ja olikin muuten varmaan parempi puomi kuin koskaan kisoissa!

Palkintojenjaossa hymyilytti :) 

Ja loppuun vielä fiilistellään videon kera sitä sertiä! Elle <3 Ehkä meidän tekemä työmäärä alkaa pikkuhiljaa näkymään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Adelle x Java

Yksi pentu etsii kotia!

Carla x Wilson

Lellukan D-pennut

Aten luonnetesti